Schengen-todistus

Schengen-sopimuksessa säädetään todistuksesta, jolla yksityishenkilön tulee osoittaa mukanaan kuljettamiensa huumaavien tai psykotrooppista ainetta sisältävien lääkkeiden tarpeellisuus matkustaessaan Schengen-alueella. Schengen-sopimuksen piiriin kuuluvat Suomen lisäksi Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Saksa, Belgia, Ranska, Alankomaat, Itävalta, Luxemburg, Espanja, Portugali, Italia, Kreikka, Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Slovakia, Unkari, Slovenia ja Malta. Vuonna 2003 voimaan tulleen lääkelain muutoksen mukaisesti apteekit voivat antaa todistuksen, mutta vain Suomessa vakituisesti asuvalle henkilölle.
Todistusta hakiessaan henkilöllä on oltava mukanaan lääkepakkaus, lääkettä koskeva lääkemääräys ja matkustusasiakirja, tavallisesti passi tai henkilökortti. Passin numero merkitään todistukseen. Todistus voidaan antaa myös lapselle, joka on merkitty vanhempiensa passiin. Jos henkilö matkustaa Pohjoismaissa eikä hänellä ole passia, todistukseen merkitään henkilötunnus.
Apteekki tai sivuapteekki täyttää todistuksen ja allekirjoittaa sen. Todistus voidaan antaa lääkettä toimitettaessa tai jälkikäteen siitä apteekista, mistä lääke on toimitettu. Todistus on voimassa 30 vuorokautta matkan alkamispäivästä.

Schengen-todistuksen laatiminen on maksullinen palvelu.

Voit ladata Schengen-todistuksen täältä.


tarjouksia
TarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuoteTarjoustuote

Kanta-asiakasetu! Minisun 20 mikrog 300 tabl
19,70 ,-
(norm. 23,60 ,-)

Kanta-asiakasetu! Sebamed 1000ml face and body-täyttöpussi 1000ml
16,30 ,-
(norm. 19,55 ,-)

Kanta-asiakasetu! Aco Face 24h Kasvovoide 50ml tai Hoitovoide 60ml
9,00 ,-
(norm. 10,87 ,-)

Kanta-asiakasetu! Aqualan Plus 200 g
8,90 ,-
(norm. 10,63 ,-)

Kanta-asiakasetu! Biophilus Strong 20 kaps
16,60 ,-
(norm. 19,93 ,-)

Kanta-asiakasetu! Cerovita strong 40 tabl
6,00 ,-
(norm. 11,29 ,-)

Kanta-asiakasetu! Compeed Total care invisible huuliherpeslaastari 15 kpl
10,00 ,-
(norm. 11,96 ,-)

Kanta-asiakasetu! Decubal Dry Scalp Treatment 150ml
12,00 ,-
(norm. 14,48 ,-)

Kanta-asiakasetu! Decubal Face Vital 50 ml
12,00 ,-
(norm. 14,75 ,-)

Kanta-asiakasetu! Decubal Face Wash 150ml
9,00 ,-
(norm. 10,94 ,-)

Kanta-asiakasetu! Decubal Mild Shampoo 200ml
7,60 ,-
(norm. 9,12 ,-)

Kanta-asiakasetu! Gefilus Omena purutabletti 30 tabl
11,90 ,-
(norm. 14,28 ,-)

Kanta-asiakasetu! Idoform matka 30 tabl
13,60 ,-
(norm. 16,37 ,-)

Kanta-asiakasetu! Lysi Omega-3 Forte 64 kaps
15,60 ,-
(norm. 18,69 ,-)

Kanta-asiakasetu! Magnetrans direct 375mg 20 annospussia
8,00 ,-
(norm. 9,70 ,-)

Kanta-asiakasetu! Maitohappobakteeri+B Ratiopharm 100kaps
15,00 ,-
(norm. 17,82 ,-)

Kanta-asiakasetu! Multivita Plus 250 tabl
20,00 ,-
(norm. 24,08 ,-)

Kanta-asiakasetu! vigo-purukumit 14 kpl 3 pussia
10,00 ,-
(norm. 13,95 ,-)

Terveys.fi - uutiset

>> Myös työliikunta ehkäisee sydänkohtauksia

>> Tarkkana lapsen astman kanssa

>> Flavonoidit vähentävät myös sydäntautikuolemia

Find us on Facebook
• KÄSIKAUPPA JA RESEPTILÄÄKKEET • APTEEKKIKOSMETIIKKA • NEUVONTA